Olen Tara, Kouluttajapsykoterapeutti (traumapsykoterapia), joogaopettaja, sekä Geneesin ja Nexuksen perustaja.
Työhistoriaani kuuluu monipuolinen ihmisten auttaminen niin terveydenhuoltoon, kuin esimerkiksi traumoihin, psykoterapiaan, vyöhyketerapiaan ja joogaan liittyen. Kaikessa tekemisessäni on vahvasti mukana myötätuntoinen, hyväksyvä kuuleminen ja läsnäolo, sekä tieto siitä että ihmisellä itsellään on kaikki voima ja viisaus sisällään.
Olen työssäni kohdannut paljon ihmisiä, jotka kaipaavat paikkaa, jossa voisi puhua myös henkisistä asioista. Nexuksella nämä aiheet ovat hyvin tuttuja. Voisiko meidän Nexus tiimi ollakin oma henkinen perheesi?
Suhtaudun intohimoisesti työhöni, sekä eläimiin. Kotoa löytyy kaksi koiraa, Kika ja Santtu. Työssäni terpiakoirinani toimivatkin Kika, sekä yläkerran toimistolla Kikan kanssa päivänsä viettävä Cassie. Nexuksella pidän joogaa, retriittejä, sekä erilaisia ryhmiä. Vastaan myös Nexuttarien kouluttamisesta, jotta jokaiselta meistä löytyisi kokemusta myös mielen hyvinvointiin liittyen.
Minulla on pitkä työkokemus urheilu- ja sosiaalityöstä. Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi AMK sekä työnohjaaja (Story ry). Kiinnostuksen kohteitani ovat kehon ja mielen yhteistyö, siksi olen koulutukseltani myös TRE ohjaaja, NLP Practitioner reiki- ja energiahoitaja.
Pitkän urheilutaustan tiimoilta harrastan edelleen erilaisia urheilulajeja ja pidän itsestäni huolta lempeästi itseäni kuunnellen.