Olen Hilkka, elämän pienten ihmeiden äärelle pysähtyvä, ihmeisiin ja läsnäolon voimaan uskova, sydämen ohjauksessa elävä kulkija. Työni lisäksi minua kutsuu jooga, meditointi, yhteys ihmisiin, monet kädentaidot, liikunta, tanssi ja unelmat. Uuden opiskelu ja itseni kehittäminen tuo minulle voimaa. Kauniiden asioiden, värien, maisemien ja hetkien äärellä viipyily auttaa minua arjessa.
Teen pääosin Geneesin puolella psykoterapiaa, johon kuuluu mm. silmänliiketerapia, sensomotorinen psykoterapia, sekä traumojen hoito. Olen myös tanssi-liiketerapeutti, jonka myötä liike on vahvasti mukana tekemisessä.
Nexuksella teen kuumakivihierontaa, qihara hoitoja ja ohjaan erilaisia ryhmiä sekä retriittejä. Hyödynnän työssäni valokuvia, erilaisia kehollisia menetelmiä, oman voiman löytämistä, hengitystekniikoita, luovuutta, maalausta, oman tarinan tutkimista ja unelmatyöskentelyä.
Minua kiehtoo myös elämän varjot, syvyys ja rosoisuus, sekä aina asiakkaiden oma, yksilöllinen tarina, jota jokainen kuljettaa mukanaan.