Microbladingilla saat kestävää kauneutta kulmakarvoillesi, sekä helpotusta arki aamuihin, yksilöllisesti juuri sinulle suunniteltuna.
Microblading on kulmakarvojen pigmentointi tekniikka, jolla voidaan luoda kokonaan puuttuvat kulmakarvat, korjata omien kulmien epäsymmetriaa tai vahvistaa omien kulmien muotoa. Microblading -toimenpiteen aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen eli epidermikseen, piirtäen yksittäisiä kulmakarvoja. Lopputulokseen ja sen luonnollisuuteen vaikuttavat omien kulmakarvojen määrä, ihotyyppi, suunniteltu muoto, valittu väri, sekä piirrettyjen karvojen tiheys. Kaiken kaikkiaan toimenpide on hieman kuten tatuoiminen, mutta siinä on hyvin suuria eroja tekniikan sekä pysyvyyden osalta.
Käytämme Swiss colorin pigmenttejä, jotka ovat pitkään markkinoilla olleita, luonnollisia ja turvallisia. Puuduteaineena toimii lidokaiini. Samaa puudutetta käyttävät myös esimerkiksi hammaslääkärit.
Microblading -tekniikalla tehdyt kulmat haalistuvat ihosta noin 1–3 vuoden aikana, mutta eivät välttämättä häviä ihan täysin. Pysyvyys vaihtelee paljon riippuen mm. ihon laadusta. Jos Microblading kulmia haluaa ylläpitää, se onnistuu käymällä vahvistuksessa pääosin 6-12 kuukauden välein.
Toimenpiteen alussa keskustellaan kulmakarvojen lopputulokseen liittyvistä ajatuksista ja toiveista. Uusien kulmien muoto suunnitellaan mittaamalla ja piirtämällä kehykset, joiden sisälle karvat piirretään. Kehyksiä katsotaan yhdessä asiakkaan kanssa ja tehdään tarvittavat muutokset. Suunnittelua tehdään rauhassa niin kauan, kunnes asiakas on tyytyväinen suunnitelmaan. Myös pigmentin väri katsotaan yhdessä värikarttaa apuna käyttäen.
Kulmakarvat tehdään ohuella terällä karva kerrallaan piirtäen. Terä kastetaan pigmenttiin, jonka jälkeen ihoon tehdään pieniä viiltoja, joihin väri asettuu. Puudutetta laitetaan sen jälkeen, kun molempiin kulmiin on tehty ensimmäiset linjat. Puudutteen laiton jälkeen kipua ei juurikaan enää tunnu ja yleensä asiakkaat rentoutuvat tässä vaiheessa jopa uneen asti.
Kun kulmat ovat lähes valmiit, tulosta katsotaan yhdessä niin, että vielä pienimpiäkin eroja on mahdollista tarkistaa. Lopussa kerrataan vielä kotihoito-ohjeet ja varataan aika ensimmäiseen vahvistukseen.
Toimenpiteestä otetaan aina ennen ja jälkeen kuvat, jotka asiakas voi halutessaan pyytää myös itselleen. Aikaa ensimmäiseen käyntiin on hyvä varata 2 tuntia.
1. Ennen -ohjeita ei ole noudatettu
2. Vahva lääkitys tai muutokset lääkityksessä. Diabetes tai verenohennuslääke.
(Tarkista toimenpiteen sopivuus lääkäriltäsi)
3. Toiset hoidot 14 päivää ennen
(BOTOX, kuorinta, laseri ym.)
4. Raskaus tai imetys
(Ei tutkittu vaikutuksia. Imetyksen kohdalla puudute haihtuu elimistöstä noin 4 tunnin kuluttua. Hormonit voivat vaikuttaa pysyvyyteen)
5. Arpeutuva iho
(Keloidi, tai jos roaccutan kuuri on ollut 6 kuukauden sisällä)
6. Alaikäinen
7. Krooniset sairaudet
(HIV, hepatiitti, lupus, anemia, leukemia, syöpä)
8. Kulmien alueen iho on rikki tai koholuomet kulmien alueella.
9. Allergia jollekin ainesosalle
(Puudute: Lidokaiini. Pigmentit: GLYCERIN, PROPYLENGLYKOL, ALCOHOL DENAT, HAMAMELIS VIRGINIANA DISTILLATE, PVP, PEG8, ISOPROPYLIS PALMITATE. Jokaisessa pigmentissä on lisänä omat sävyn ominaiset väripigmentit, jotka alkavat C.I.)
Halutessasi voit varata maksuttoman konsultaatioajan, jossa voit kysyä tekijältä kaikki mieltä askarruttavat asiat.
On erittäin harvinaista, että erittäin kovaa punoitusta esiintyy kulmissasi microbladingin jälkeen. Mutta kannattaa varautua pieneen punoitukseen, sitä esiintyy lähes kaikilla asiakkailla. Erilaiset ihotyypit reagoivat eri lailla toimenpiteeseen, joten pidä se mielessä, kun teet suunnitelmia seuraaville tunneille microbladingin jälkeen.
Pyydämme ettet käyttäisi raskasta meikkiä kulmien alueella samana päivänä, kun toimenpide on. Tämä ei tarkoita, ettetkö saisi laittaa meikkiä lainkaan. Normaali päivittäinen kevyt meikki on ok.
On muutamia lääkkeitä, joiden käyttöä emme suosittele 48 tuntiin ennen toimenpidettä. Tällaisia lääkkeitä ovat aspiriini, ibuprofeiini ja muut kipulääkkeet. Me myös suosittelemme välttämään lääkkeitä, joilla on voimakas vaikutus kehoosi.
Älä käytä minkäänlaista alkoholia 48 h ennen toimenpidettä, äläkä juo kofeiinipitoisia tuotteita samana päivänä. Kofeiini kiihdyttää verenkiertoa ja voi näin ollen vaikuttaa haavan vuotamiseen.
Jos käytät tuotteita, jotka sisältävät joitakin määriä Retin A:ta, suosittelemme sinua lopettamaan käytön kuukautta ennen Microblading toimenpiteeseen tulemista. Tämä koskee vain kulmien aluetta. Tämä koskee myös tuotteita, jotka sisältävät A-vitamiinia
Vältä AHA-tuotteita (tuotteet, jotka koostuvat alpha-hydroxy-acidista) noin viikon ajan ennen toimenpidettä. Suosittelemme sinua lopettamaan anti-aging tuotteiden käytön kulma-alueelta kahta viikkoa ennen toimenpiteeseen menemistä.
Älä luovuta verta samana päivänä, kun toimenpide on. Tämä voi rasittaa kehoasi ja saatat tuntea olosi heikoksi. Suosittelemme, että olet myös luovuttamatta verta toimenpiteen jälkeisenä päivänä.
Parhaan tuloksen saavuttamiseksi älä nypi tai poista kulmakarvoja millään tekniikalla viikkoon ennen toimenpidettä.
Kerro Microblading ammattilaiselle kaikki asiat, joiden ajattelet olevan vähänkään tärkeitä, sekä kaikki krooniset sairaudet tai allergiat, joita sinulla voi olla. Listaa myös kaikki asiat kosmetiikasta, jolla on ollut negatiivinen vaikutus ihollesi. Ole rehellinen kaikesta, mikä vaikuttaa terveyteesi (myös raskaus ym.)
Mitä enemmän tiedät prosessista, sitä helpompaa se on sinulle. Paranemisprosessi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: 1) ihon pintakerroksen parantuminen; 2) kuolleen ihon kuoriutuminen; 3) pigmentin väheneminen. 2–4 viikon aikana toimenpiteen jälkeen koet kaikki nämä vaiheet. Älä epäröi kysyä meidän microblading ammattilaisilta lisää näistä vaiheista.
Kulmien ympäriltä iho voi tulla hieman herkäksi varsinkin 24 h aikana microbladingin jälkeen. Jos haluat pestä kulmia, tee se puhtaalla haalealla vedellä hellästi varoen painamasta liikaa kulmien alueella. Toimenpiteen jälkeen ihosta voi irtoilla pieniä kuivia palasia, jotka koostuvat kuolleesta ihosta, verestä ja pigmentistä. Älä rapsuta tai hankaa rupea pois, sillä se estäisi pigmentin jäämisen kudokseen.
Ihon ärsytykseen ja kutiamiseen voi saada helpotusta rauhoittavasta öljystä. Parhaat öljyt, joita suosittelemme käyttämään ovat: greipin siemen, makea manteli, jojoba tai kookos. Rasvaus ei ole välttämätöntä, mutta sitä voi tehdä, jos tuntuu että kulmat kuivuvat tai kiristävät.
Ainakin viikon ajan Microbladingin jälkeen suosittelemme välttämään kaikenlaista hikoilua. Tämä koskee esimerkiksi saunaa, auringon ottoa ja intensiivisiä harjoituksia. Vältä myös solariumia sekä uimahallissa käymistä, korkean infektioriskin vuoksi.
Jos olet ollut verenluovuttajana, kerro siitä microblading ammattilaisellesi. Keskustele myös verenluovutuksessa olevan hoitajan kanssa, jos olet menossa Microbladingiin. Vaatii tilanteen mukaan 4kk-6kk toimenpiteen jälkeen, että veri palautuu normaaliin tilaansa. Tavallisesti se palautuu normaaliksi jo n. 1 viikon kuluttua. Sen lisäksi menettelyt, joissa käytetään erilaisia lasertekniikoita, voivat lykätä microblading -kulmien tekoa. Kerro myös aina lääkäreillesi ennen minkäänlaisia toimenpiteitä Microblading toimenpiteestä.
Vähintään viikon (mieluiten 10 vuorokauden) ajan toimenpiteen jälkeen suosittelemme olla käyttämättä minkäänlaista meikkiä kulmissa. Älä myöskään käytä anti-aging voiteita ennen kuin kulmat ovat täysin parantuneet. Suosittelemme pitämään kaikki intensiiviset voiteet poissa kulmien alueelta.
Seuraavat kaksi päivää pigmentti on kaikista tummimmillaan, joten älä säikähdä. Kulmien lopullinen väri ei muutu tummemmaksi, kuin mitä se oli hoidosta lähtiessäsi. Väripigmentti haalistuu hieman toimenpiteen jälkeen, kun kulmat alkavat paranemaan. Kulmiin saattaa syntyä epäsymmetriaa tai esim. pieniä koloja. Tämä on täysin normaalia ja siitä ei tarvitse huolestua, vahvistuskerta on varattu juuri näiden korjausta varten! Muista, että todellinen tulos voidaan arvioida oikein vasta vahvistuksen jälkeen (4–6 viikon kuluttua ensimmäisestä toimenpiteestä)
Jos jokin asia mietityttää kulmien paranemisprosessissa, ota ihmeessä yhteyttä meihin. Voit halutessasi laittaa kuvan kulmista vaikkapa sähköpostilla info@kehonexus.fi, tai sovi aika, milloin voit tulla käymään paikan päällä. Älä jää yksin miettimään, vaan kysy rohkeasti!
Minulla on pitkä työkokemus urheilu- ja sosiaalityöstä. Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi AMK sekä työnohjaaja (Story ry). Kiinnostuksen kohteitani ovat kehon ja mielen yhteistyö, siksi olen koulutukseltani myös TRE ohjaaja, NLP Practitioner reiki- ja energiahoitaja.
Pitkän urheilutaustan tiimoilta harrastan edelleen erilaisia urheilulajeja ja pidän itsestäni huolta lempeästi itseäni kuunnellen.